NAVI:n Oulun hiippakunnan edustajan puheenvuoro

NAVI-ryhmä esittäytyy kevään aikana! Joka viikko pääset täällä blogissa tutustumaan yhden hiippakunnan tai järjestön edustajaan ja voit samalla viikolla seurata kunkin navilaisen eloa ja arkea Instagramissa ja Twitterissä.

Tällä viikolla esittäytyy Oulun hiippakunnan edustaja Tatu Karvonen, 19.

”Terve! Olen Tatu Karvonen, 19-vuotias opiskelija Oulun hiippakunnasta. Olen kotoisin Raahesta, mutta syksyllä aloitin opiskelut Ylivieskassa, jossa opiskelen kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Edustan NAVI:ssa Oulun hiippakuntaa ja toimin luottamushenkilönä Raahen kirkkovaltuustossa.

Kuulin NAVI:sta syksyllä 2014 seurakuntamme työntekijöiltä. Minut oli juuri valittu Raahen seurakunnan kirkkovaltuustoon ja nuorena luottamushenkilönä sain seurakuntamme työntekijöiltä sähköpostia siitä, että NAVI:lla on tulossa hiippakuntaedustajien vaalit. Luin kiinnostuneena lisää netistä, ja päätin itse asettua ehdolle Oulun hiippakunnan edustajan vaaleihin.

Haluan olla vaikuttamassa siihen, että nuorilla olisi mahdollisuus vaikuttaa kirkon päätöksentekoon. Haluaisin, että nuoret kiinnostuisivat päätöksenteosta, verkostoituisivat ja alkaisivat vaikuttaa enemmän. Kirkon tulisi olla paikka, jonne myös nuoren olisi hyvä tulla. Se saadaan aikaan sillä, että nuoret ottavat kantaa asioihin, joista kirkossa päätetään.

Noin kaksi viikkoa sitten Ylivieskassa, jossa opiskelen, paloi vanha puukirkko. Se sai monen mielen surulliseksi ja tapahtunutta oli vaikea uskoa. Se sai kuitenkin ajattelemaan, että nyt jos koskaan ihmisten on pidettävä yhtä ja todistettava, että ei se usko ja sana siellä kirkon seinissä kiinni ole, ja että se on asia jota meiltä ei pois viedä. Haluaisin kannustaa myös nuoria pitämään yhtä ja kertomaan sekä vanhoille että nuorille, että kirkko on myös nuorten juttu.”

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *