Saran pääsiäistervehdys

Moikka,

nimeni on Sara Niemelä. Olen parikymppinen nuori nainen ja sydämeltäni pääkaupunkiseutulainen, tosin opiskelen tällä hetkellä teologiaa Itä-Suomen Yliopistossa Joensuun kampuksella. Edustan siis NAVI:ssa Itä Suomen Yliopiston teologian ainejärjestöä, Fides Ostiensista.

Kuulin NAVI:sta ensimmäisen kerran Kirkko2020 -seminaarissa vuonna 2014, jolloin minut valittiin seuraavan vuoden seminaarin työryhmään. Vuoden mittainen jäsenyyteni vuosina 2014-2015 saa nyt luontaisen jatkumon, kun minut valittiin ainejärjestöni edustajaksi. Tunnen oloni kotoisaksi NAVI:ssa sillä kirkollinen vaikuttaminen tuntuu oikealta – on helppo kuulua porukkaan, jossa kaikilla on samat intressit.

Fides Ostiensis on siis Itä-Suomen yliopiston teologian opiskelijoiden oma ainejärjestö, joka pyrkii olemaan ajan tasalla opiskelijoiden asioista ja luomaan toimintaa tarpeeseen. Opiskelijoitamme kuullaan ja Fides on aktiivisesti vaikuttamassa yliopistomme hyvinvointiin yhteistyössä eri ainejärjestöjen kanssa. NAVI antaa fidesläisille loistavan väylän kirkolliseen maailmaan ja luo laajan yhteistyöverkoston tulevaisuutta varten.

NAVI tekee tärkeää työtä ja haluan omalta osaltani tuoda NAVIa esille myös yliopistomaailmassa, erityisesti omassa ainejärjestössäni, sillä suuri osa opiskelijoistamme työllistyy kirkolliselle alalle. On tärkeää, että nuoria osallistetaan päätöksentekoon, sillä me olemme ne tulevaisuuden toimijat, joihin tämän päivän päätöksillä on suora vaikutus.

Pääsiäinen on meille läntisen teologian opiskelijoille iso juttu, mutta sitäkin isompi se on ortodoksipuolen opiskelijoille. On rikkaus, että meillä täällä Joensuussa on sekä läntisen että ortodoksisen teologian linja. Ortodokseille pääsiäinen on vuoden isoin juhla, joka näkyy ja kuuluu. Pääsiäisenä meillä on yhteinen syy juhlia: Kristus on ylösnoussut! Saamme palata uskon alkujuurille ja juhlia kuoleman vallan voittamista.

”Pilvimuurista valo välähtää. Pilvimuurista valo välähtää.
Läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi. Kuolleista hän noussut on.”

(virsi 104:1)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *